Elokuu

Meeri Kähkönen

Elokuu. Niin vain kesä hurahti. Tohmajärvellä meillä oli edelliskesään verraten vaihtelevampaa säätä, vettä tuli mukavasti ja tasaisesti. Se oli onni, sillä kaksituhatta uutta taimea istutettiin heti toukokuun lopussa maahan, niin Kiteelle kuin tänne Tohmajärvelle.

Mustikanviljelijöiden ja kanan- ja naudankasvattajien kesä on ollut työntäyteinen.

Meillä harataan, vaikka nykyisin monet viljelijät käyttävät termiä äestää. “Hara persiiseen ja mänöks!”, sanoi isäntä ja istutti minut Jonnan, meidän traktorin rattiin. Piikit rouhivat kivistä ja kuivaa maanpintaa. “Miten tämmöisessä maassa voi mikään viihtyä?” ihmettelin, kun hunajamarjoille varattua peltoa harattiin. Yli nyrkin kokoisia kiviä nousi pintaan piikkien mukana ja kuiva maa pöllysi, hiukan syvemmältä haratessa alkoi maa olemaan kosteampaa. Savimaata.

Peitemuovien vetämiseen oltiin varattu koko päivä. Päivä siinä menikin mukavasti ja riviä alkoi tulemaan rivin perään. Kun muovit oli vedetty, katsoin konkreettisesti tulevaa urakkaani. Kun talvella lupasin istuttaa kaikki taimet, aloin nyt epäillä, olisikohan minusta siihen kuitenkaan. Herttinen sentään mikä määrä tuhat taimea onkaan, kun ne peltoon lähtee istuttamaan. Navetassa, niiden säilytyspaikassa, tuhat taimea näyttää pieneltä määrältä, mutta pakettiauton takakontissa tuntuu, etteivät ne lopu koskaan. Yksi kerrallaan, välillä hammasta purren ja itku silmässä, kroppa jumissa kyykkien ensimmäiset tuhat taimea oli istutettu. Kolme päivää siinä meni.

Niin ja olihan meillä Tohmajärven päässä sama urakka edessä mustikoiden kanssa. Suopelto oli mukava istuttaa, maa oli pehmeää eikä suurempia kiviyllätyksiä löytynyt mullan seasta. Otin navetasta Jonnan kauhan verran taimia mukaani ja ajelin alas pelloille, musiikit korville ja peitemuoviin reiät ennen istutusurakkaa. Loppukiri oli todella napakka ja lopulta pyysin isäntää avuksi istuttamaan, vaikka muitakin peltohommia oli. Viikko, kaksituhatta taimea maassa ja kaikki tunnetilat tuli varmasti käytyä läpi tämän viikon aikana.

Vaikka viikko oli tiukka, harjoittelin normaalisti salilla. Voimaharjoittelua ja treenejä en hevillä jätä väliin, ja loppujen lopuksi oli hyvä, että kävin myös kesken raskaan viikon. Sain kropalle harjoituksissa mukavasti vastaliikettä istutusasennolle ja kroppa pysyi paremmin kunnossa. Istutus ei ole mitään muuta kuin kuluttavaa, varsinkin selälle ja takaketjulle kropassa. Pyrin välttämään pitkään kuluttavia työskentelyasentoja, koska tiedän sillä olevan suurin vaikutus salituloksiin.

Välillä hommia en tietenkään pysty valikoimaan itselleni hyödyllisiksi, mutta sitten tehostan palautumista huoltamalla kroppaa päivittäin. Monipuoliset hommat ovat kuitenkin sopineet itselleni, varmasti iso vaikuttava tekijä on se, että olen aina ollut touhukas ja tekevä. En väitä, että täysin ilman “välikuolema”, oltaisiin selvitty tästäkään koitoksesta. Välillä väsytti aivan hirveästi, eikä uni meinannut enää tulla, kun tuntui että kroppa oli niin kovassa kuormituksessa. Kun sitten välipäivinä stressi helpotti, väsymys valtasi taas päivisin ja näitä päiviä tarvittiinkin!

Kun katson oman työni jälkeä, katsellessani laiduntavia lehmiä ja kuuntelen hiljaisuutta, en juurikaan kaipaa muualle.

Kun meillä talvella haudottiin tipuja, kuoriutui niistä yhteensä 12 tipua. Kaikki tiput kasvoivat ensimmäiset kolmisen viikkoa meillä sisällä, pahvilaatikossa leivinuunin päällä ja kevään korvalla siirtyivät koiranhäkissä kanalaan. Kanalauma ei meinannut aluksi hyväksyä uusia jäseniä laumaan, mutta kasvaessa tiput pääsivät yhdessä isojen kanssa vapaaksi ulos ja lauma alkoi muodostua uudestaan. Kahdeksan kukkoa, joten tappeluilta ei olla vältytty. Syksyn tullessa teurastamme suuren osan kukonpojista ja syömme, sekä tietysti kokeilemme uudestaan haudontaa, että kanamäärä saataisiin korkeammaksi.

Syksy tulee, koulut alkavat. Kaikilla meillä perheessä tänä syksynä. Vaikka maatilalla viihdyn, omat henkilökohtaiset tavoitteet liittyvät urheiluun. Vuoden aikana olemme meidän perheemme sisällä tehneet “hiljaisia” jakoja, tai sanotaanko, että hommat ovat jakautuneet luonnollisesti. Jokainen tekee sitä, missä on hyvä ja minkä kokee mielekkääksi, noin niin kuin lähtökohtaisesti. Toinen toistamme tukien, omissa hulluissa haaveissaan. Ymmärrystä, arvostusta ja joustamista. Kun mitään ruusunpunaisia laseja ei missään vaiheessa silmille laitettu, ei yllätyksiäkään tullut sen suuremmin.

Elämä heittää välillä eteen isojakin haasteita, mutta tämmöisen elämänpolun käyneenä tiedän, että kaikesta kyllä selviää, tavalla tai toisella. Kohti uusia tuulia!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: