Lea Pennanen
En pidä vastakkainasetteluista enkä arvosta mustavalkoista maailmankuvaa. Asiat harvemmin ovat joko–tai, yleensä ne ovat sekä–että tai toisaalta–toisaalta. Nuo kuuluisat harmaan sävyt, tiedättehän. Mutta käsi sydämelle: kenen mielestä harmaus on kiinnostavaa? Milloin muka pysähdymme monimutkaisten näkökulmien äärelle, jos vaihtoehtona on raflaava hyvä vastaan paha -asetelma?
Nostetaan siis heti kättelyssä kissa pöydälle, jotta päästään myöhemmin muihin aiheisiin. Heinäkuussa 2021 muutin pääkaupunkiseudulta takaisin kotipitäjääni Kesälahdelle 26 vuoden jälkeen. Ehdin asua etelässä pitkään: yhdeksän vuotta Helsingissä, viisi Vantaalla. Sitä ennen tosin asustelin myös Kuopiossa, Lahdessa ja Jyväskylässä, mutta eihän se ketään kiinnosta. Ei, kaikki haluavat päästä kuulemaan, miten kamalaa elämäni varmasti oli siellä ruuhka-Suomen kurjuudessa ja miten onkaan hyvä, että tulin järkiini ja tajusin lähteä ajoissa pois.
Älkää silti nyt pahastuko, kun sanon: ei se niin kamalaa ollut. Pk-seudulla elämisessä on paljon hyviä puolia, mutta nyt haluan kertoa, mikä kaikki on paremmin Kesälahdella. Koska jos ei olisi, emmehän me perheeni kanssa tänne olisi muuttaneet! Lista ei ole läheskään kattava – aiheesta kun voisi kirjoittaa blogitekstin sijaan pienoisromaanin – mutta mainittuina ovat ainakin arkieloomme läheisimmin liittyvät asiat. Joten: pieni pala parasta Kesälahtea, olkaapa hyvät!
Kesälahden koulu Viime talvena karu totuus iski päin naamaa: lapsi aloittaa pian koulun! Silloin ajatus hirvitti, mutta nyt nuorimmaiseni käy onnellisena ensimmäistä luokkaa pienessä, sympaattisessa opinahjossa, 11 oppilaan luokassa, opetus- ja kasvatustyötä koko sydämellään tekevien ammattilaisten huomassa. Aamuisin koulun pihalla isommatkin oppilaat moikkailevat hänelle tuttavallisesti, ja kun kauppa- tai kirjastoreissulla näemme nuorisoa, lapseni tietää jokaisen nimen ja luokan. Vantaalla lähikoulumme olisi ollut yli tuhannen oppilaan kolossi ja ekaluokkiakin aina G-kirjaimeen saakka. Siihen verrattuna tämä kaikki tuntuu kovin turvalliselta, kodikkaalta ja mutkattomalta.
Sovintola Vielä vuosi sitten tein töitä kotoa käsin, mutta Kesälahdelle muutettuamme pääsin osaksi Sovintolan kulttuurikeskuksen hurmaavaa yhteisöä ja yhteisöllisyyttä. Työhuoneeni Sovintolan yläkerrassa on tilava, valoisa ja tunnelmallinen, nettiyhteyskin (enimmäkseen) toimii. Alakerrasta löytyy taidenäyttely ja kahvila, käsityömyymälä, kirjakammari, taiteilijaresidenssi… Mitä luksusta! En tiedä, kuinka paljon tällainen maksaisi Helsingissä tai Vantaalla, mutta varmasti liikaa.
Luonto Ehkä kaikkein kliseisintä Stadi vastaan lande -asetelmassa on puhua rauhasta, luonnonläheisyydestä ja lähes mystisiin mittasuhteisiin kasvaneesta aitoudesta. Tämänkin uhalla on todettava, että kun talvisena pakkasiltana kävelen pihasaunalta kohti päärakennusta ja silmäilen puhtaita hankia, kuuntelen hiljaisuutta ja nostan katseeni kirkkaalle tähtitaivaalle, tunnen sellaista levollisuutta, jota en vantaalaisessa lähiössä tai Helsingin kantakaupungissa koskaan tuntenut.
Lopuksi on silti pakko tehdä tunnustus. On yksi asia, jota jäin pääkaupunkiseudulta kaipaamaan: ystävät. Siksi Kesälahden juna-asema on paitsi merkittävä pyhiinvaelluskohde kaikille Pave Maijasen faneille, myös elinehto kaltaiselleni paluumuuttajalle. Ehkäpä parasta Kesälahdessa onkin se, että täältä pääsee helposti kiskoja pitkin Stadin sykkeeseen, mutta vielä helpompaa on tulla takaisin. Vaikka pysyvästi.
Lean blogiteksti on osa Meille maalle -blogisarjaa. Meille maalle -hanketta rahoittavat Euroopan maaseuturahasto (leader) sekä Keski-Karjalan kunnat.
Keski-Karjala myötäisessä 