Edellisessä Keski-Karjala myötäisessä -blogissa Reetta Haverinen mietti Kiteellä koronapakolaisena viettämäänsä aikaa. Hän tiivisti hienosti sanoiksi monia asioita, mitä itse työssäni mietin päivittäin; kuuluuhan tehtäviini kertoa, kuinka hyvä pienessä maaseutukaupungissa on asua. Mutta miten siitä uskottavasti kertoisi?
Joskus on kovin vaikea löytää sanoja. Jos yrittää liikaa, aitous häviää. Ja kun elämä täällä päin on ennen kaikkea rehevän rouheaa ja aidosti hyvää, siitä ei halua luoda vääränlaista kuvaa markkinointipuheella tai joutavalla sanahelinällä.
Mitä parempaa pikkupaikkakunta sitten voi tarjota isompiin kaupunkeihin verrattuna? Eihän meillä ole liutaa ruokaravintoloita, joissa iltojaan ystävien kanssa istua – normaaliaikanakaan. Ei ole liiaksi pubeja, eikä varsinkaan yökerhoja. Miten sitä edes elämänkumppanin itselleen löytää?
En yhtään tiedä. Varmaan jotenkin samalla tavalla kuin miten niitä puolisoehdokkaita löydettiin jo ennen yökerhojen keksimistä. Aina ihmiset ovat jotenkin toisensa kohdanneet, jopa ennen sähköisiä reittejä. Nykyisin Tinder laulaa missä vain, olitpa Helsingissä tai Kiteellä. Ja harrastuksiin täällä on paljon vaihtoehtoja. Jos vain itse haluaa, ei voi olla kohtaamatta toisia ja tutustumaankin pääsee.
Muuten maaseutukaupunki tarjoaa kenties enemmän kiireettömiä kohtaamisia kuin isot metropolit. Ei tarvitse ehtiä mihinkään ennen ruuhkaa, kun ei oikeastaan edes ole mitään ruuhkaksi luokiteltavaa. Voi jäädä aikaa vaihtaa muutama sana ihan muuten vaan, katsoa silmiin ja ehkä hymyilläkin.
Ja vaikka saa nauttia omasta rauhasta, pienellä paikkakunnalla ei oikeastaan ole koskaan yksin. Täällä on jotain jännää yhteisöllisyyttä: vaikka jokainen vastaantulija ei tuttu olekaan, aika monia heistä tulee siitä huolimatta moikattua. Saattaa olla, että ventovieraan kanssa tulee vaihdettua jopa pari sanaa. Naapuri auttaa, olipa seinän takaa tai sadan metrin päästä. Harvemmin olen suurkaupungeista kuullut vastaavaa.
Palveluissa ei ole hävettävää, niissä kestetään mallikkaasti vertailu kaikenkokoisiin paikkakuntiin. Erona on kuitenkin ehkä se, että meillä päin siihen keskustan palveluun parinsadan metrin päähän voit lähteä omakotitalosta, jonka takapihalta avautuu järvimaisema.
Kaikkia ei maaseudun läheisyys miellytä ja toiset eivät kestä urbaanissa ympäristössä. Jos kuuluu heihin, jotka voivat yhteyksien pelatessa tehdä työnsä fyysisesti missä tahansa, läppärinsä saa näinä päivinä kantaa juuri sinne, minne sydän halajaa ja missä sielu lepää.
Keski-Karjala on ihana paikka olla, asua ja yrittää heille, jotka eivät tarvitse jatkuvaa sykettä mutta haluavat kuitenkin elinvoimaisen ja aktiivisen ympäristön, jossa toteuttaa itseään. Täältä löytyy kaikki rakennuspalikat oman näköiseen elämään.
Niina Mustonen, viestintäpäällikkö, Kiteen kaupunki
Keski-Karjala myötäisessä 